Meitsi bloggaa, kiinnostaako ketään?

Kategoria: Jorinat Elämästä

Rauhoittuminen ja sen tärkeys

Rauhoittuminen ja sen tärkeys

Minä, minä olen käynyt Body Balancessa viikon sisällä kaksi kertaa! Olen taas tänään menossa. Saimme lahjaksi joogakirjan, josta innostus omaan kehonhuoltoon sai taas lähtölaukauksen. Tajusin kuinka jumissa omat takareidet, lonkankoukistajat ja vaikka selkälihakset ovat. Ymmärsin myös, miten paljon ne voivatkaan vaikuttaa treeneihin himmaavalla tavalla. Mietippä mikä ero on vaikka kyykätä silloin kun mikään lihaksista ei jumita vastaan? Minkä mahtavan tuntuman sillä voikaan saada juuri sinne treenattaviin lihaksiin! Eli kyllä, treenaan kovaa myös. Eilen tuskastelin patteritreenin kovuutta. Yksin se on raskasta. Mutta vastapainoksi tarvitsen sitäkin tärkeämpänä kehonhuoltoa. Mieti sanaa kehonhuolto; pitää kehostaan huolta. Pitää se kunnossa, vaivat loitolla, tai edes minimoida niitä. Selän oireilut on yksi merkki. Niskahartia -kivut on yksi merkki. Keho kertoo kyllä milloin on aika ottaa myös iisimmin välillä.

On niin helppoa skipata esimerkiksi venyttelytunnit ja kirmata vain pää kolmantena jalkana niille koville tunneille, ottaa kaikki irti ja mennä kotiin. Varsinkin jos aika on rajallista, stressiä pukkaa ehkä jo muutenkin, mut silti mennään ”ottaa kaikki irti” siinä hetkessä mitä saa. Ei jakseta välttämättä tuhlata aikaa rauhalliseen liikkeeseen. Se voi joistakin tuntua ajantuhlaukselta. Itselleni kävi viime vuonna niin, että innostuin Body Balancesta ja yleensäkin kehonhuollosta syksyllä. Se oli ihanaa ja yritin rentoutua, mutta en kai oikein parin kerran perusteella sitä osannut tehdä. Kävin tunneilla tasan….Kaksi kertaa, ja sit se jäi. Myöhemmin sain kuulla ohjaajalta palautetta, että hän näki etten osannut rentoutua loppurentoutuksessa, vaan liikuskelin viulunkielenä. En kai vaan osannut olla paikoillani. Olisi pitänyt mennä. Tämä sama käy useilla. Kun pitäisi rentoutua, käy päinvastoin. Mietitään vain että miten mukamas mä nyt noi ajatuksen siirrän syrjään kun niitä tulee kokoajan. Tuntuu tehottomalta jos on tekemättä ja miettimättä mitään. Itselläni ainakin on ollut aina monta asiaa samaan aikaan tekeillä ja kaikki vähän hujan hajan. Olen oppinut ymmärtämään että tehokkuus syntyy siitä kun tekee yhden asian kerrallaan.

Nyt myöhemmin, viime sunnuntaina, sain Balancetunnista jo paljon irti. Vuodessa on tapahtunut jotain. Ehkäpä wellnesvalmennus on tehnyt tehtäviään ja olen oppinut rentoutumaan. Ohjaajan mukaan olin maannut rentona eikä kehosta enää havainnut merkkejä menojalan vipattamisesta. Ja että mä nautin. Osasin myös hengittää joka oli minulle uusi juttu. Ongelmani on ollut pintahengittäminen ja hartioiden nousu jännitykseen arjessa. Ja hetkellinen rauhoittuminen sai myös pelkoni laskemaan, ja päätin liittyä jopa E-kontaktin jäseneksi kun sain ilmaisen kokeilun. Tälläisen arvostelun luin siitä ennen kuin liityin.

Tiedättekö et meidän kroppa vaatii hiljaisuutta ja rauhoittumista. Se vaan on niin. Se kaipaa välillä metsän rauhaa ja se kaipaa itsetutkiskelua. Oleskelua itsensä kanssa. Ilmoittauduin muuten mindfulness -kurssille. Mielenkiinnolla odotan, millainen se on. Sen pitäisi auttaa vähentämään tai jopa poistamaan erilaisia psyykkisiä ja fyysisiä oireita. Lisäämään stressinhallintaa ja rentoutumiskykyä. Opettamaan hyväksymään itsensä ja lisäämään läsnäoloa. Sitä tietoista läsnäoloa mä ainakin haluaisin lisää elämään.

Vasta nyt olen tajunnut rauhoittumisen merkityksen. Se olo kun tuntuu että kroppa käy ihan ylikierroksilla ja yöunet katkeavat painajaisiin. Sellainen kiristävä tunne kun murehtii ja stressaa kaikesta, vaikka oikeasti ei ole mitään hätää. Ihminen ei vain pysty kaikkeen ja se elämä ei oikeasti ole kovin vakavaa. Itse stressasin varsinkin aiemmin ihan älyttömästi siitä, etten ehdi nähdä tarpeeksi ystäviäni. Ei vain saanut aikaiseksi. Sitten ymmärsin etten ole yksin vastuussa kaikesta, vaan yleensäkin ystävyys on vuorovaikutteista. Ystävyys kestää välimatkat ja hiljaiset kaudet. Kun tapaamme, jatkamme siitä mihin jäimme. Ja työt taas, mä rakastan mun työtä! Siksi olisin tekemässä sitä 24/7. Tajusin että nyt menee yli, kun olin puoleltaöin perjantai-iltana kirjoittelemassa tekstaria asiakkaalleni. Tajusin että ehkäpä hekin ymmärtävät sen että minulla on myös vapaa-aika jolloi en ole tavoitettavissa. Koska työ on niin rakas, se pyörii silti päässä paljon. Enkä koe sitä painostavana, mutta tiedän että vuodet ei voi vieriä samalla tavalla, vaan välillä on päästettävä irti kaikesta ja ottaa ihan rennosti. Se onnistuu upeasti ”unohtamalla” kännykän hiljaiselle jonnekin sängyn alle ja laittamalla läppärin lukittuun kaappiin. Se onnistuu luonnon rauhassa. En malta odottaa Meksikon reissua. Tiedän että siellä mieleni ja sieluni lepää ja pääsen 100%:sti irti kaikesta. Irtiotot; ne on elämää varten.

Tämä venytys on yksi suosikeistani. Plouhgh eli auravenytys. Venyttää selkää todella laajasti ja antaa töitä lantiolle.

Nyt näihin tunnelmiin tänä torstaina. Ajattelin kokeilla pannukakkujen tekoa. Katsotaan miten käy. Proteiinilisistä luvassa postausta ihan lähimain!:)

Kuka näitä pikalainoja oikein ottaa?

Kuka näitä pikalainoja oikein ottaa?

Tapasin yhtä aika menestynyttä kaveria tuossa viikonlopun aikana, joka on lähtenyt Helsinkiin ja tekee siellä hommia pankkialalla. Sen kanssa tuli juteltua vähän niistä sun näistä, mutta mieleen jäi kun se kertoi että suomalaiset ottaa pikalainoja tai tuttavallisemmin pikavippejä joku yli 50000 kappaletta joka kuukausi!

Tiesin kyllä että noita otetaan Suomessa aika paljon, mutta ihan noin paljon? Totta se kuitenkin näyttäisi olevan ainakin lainojanetistä.fi sivuston mukaan, ja kaippa toi löytyisi myös muualta (okei, lisäyksenä tähän tarkistin tän myös muualta, ja vaikuttaisi tuo tieto olevan oikeasti täysin totta!)

Aika järkkyy! En todellakaan ajatellut että näin moni suomalainen näitä lainoja ottaa. Mut tää on ilmeisesti vähän sellainen asia, että näistä ei puhuta kun en muista koskaan kuulleen kenenkään mulle livenä kertoneen että olisi ottanut pikavipin tai mitään tälläisiä lainoja. Mutta jos noita kerran otetaan noin paljon, niin pakko jonkun mun tutunkin on varmaan olla joskus tälläinen ottanut!

Ite en siis oo tälläistä koskaan ottanut, vaikka jokusen kerran olisi houkuttanut. Mutta tiedän että mun itsekurilla ja rahankäytöllä riski joutua pulaan näiden kanssa olisi niin korkea, että tavallaan onneksi sen takia en niitä uskalla ottaa kuin ehkä jos olisi siis ihan täysin pakko. Ja onneksi sellaista tilannetta ei ole tullut tähän mennessä vastaan (koputtaa puuta).

Vähän mua kuitenkin kiinnostaa, että kuka näitä pikalainoja sitten ottaa kun niitä kerran noin paljon otetaan. Jos niitä lainataan joku 600000 vuodessa, niin kuinka monelle eri ihmisille nää menee? Ottaako porukka keskimäärin niin monta lainaa, että tää suuri määrä jakautuukin vain pienemmälle osalle ihmisiä? Vai ottaako niin moni suomalainen näitä vippejä oikeasti vuodessa?

Yritin tätä vähän googlailla, mutta en löytänyt oikein mitään sellaista faktaa tästä asiasta. Velkaongelmaiset kai on vähän kaikista osista meitä, mutta miten mahtaa olla jos tarkastelee vain pikavippejä. Kun luulisi että näiden lainojen kanssa olisi eniten ongelmia ehkä just nuorilla, mutta en tosiaan siis tiedä.

Olisi kiva selvittää tää asia, mutta tod. näk en kyllä jaksa sitä niin kunnolla tarkkailemaan. Kommenttina voi kuitenkin laittaa jos on jotain ideoita tai faktaa tästä. Tai linkkejäkin saa jakaa (mutta ei mainoksia!)

Jotenkin hassua kyllä, että en tästä pikalainojen laajuudesta oo muualta kuullut.

Tää on ollut rankka vuosi

Tää on ollut rankka vuosi

Tää vuos on ollut todella rankka, ehkä yksi kamalimmista. En ole sitä näyttänyt tänne kovinkaan, vaikka olen taistellut vähän väliä vastoinkäymisten kanssa. Eilen mietin, että milloinkohan ne loppuu? Onneksi sentää vuosi lähenee loppuaan ja uusi odottaa. Asiat eivät ole ollut musta riippuvaisia, ne vaan iskee vasten kasvoja kun salama kirkkaalta taivaalta. Pettymykset samasta asiasta toistuvasti väsyttävät. Taas mennää alas ja kovaa. Eilen iski jälleen. Tulin kotiin, itkin, lähdettiin Jessen kanssa illalla lenkille vesisateeseen, puhuttiin, keksittiin ratkaisuja ja vaihtoehtoja. Jesse on ihminen, joka osaa rauhoittaa mut, oli kyse sitten mistä tahansa. Aina on hyvin perustellut mielipiteet ja neuvot. Rauhotuin hetkeksi, kunnes piti mennä nukkumaan. En taaskaan saanut illalla unta sängyssä, vaan siirryin sohvalle. Simahdin siihen välittömästi. Ekan kerran havahduin neljän aikaan, mutta jatkoin unia. Seuraavaksi heräsin vasta aamulla. Aluksi en muistanut eilistä, mutta kun muistin, alkoi taas päässä soida “mitenmäselviänmitämäteen?!?”

Sanoinkin eilen, että onneks mä oon taistelijaluonne. Tuun kovaa naamalleni, mutta nousen aina myös sieltä rähmästä. Tiedän, että asiat järjestyy, vaikkei siltä nyt tunnukaan. Niin ne on ennenkin järjestynyt vastaavissa tilanteissa. Tää kasvattaa vaan mun luonnetta ja halua näyttää. Nyt voivotellaan hetki ja sitten kohti uusia tuulia. Sillä nämä jutut järjestyy. Ehkä jo huomenna kaikki näyttää valosammalta ja selkeältä. Luin tossa keväällä ystävältä lainassa olevaa kirjaa nimeltä Miten pääsen turhista huolista, ja siinä käskettiin aina murheen/vastoinkäymisen kohdatessa pohtia, että mikä on pahinta mitä tästä voi seurata? Ja sitä kautta ratkoa asioita. Niinpä!

Pointtina ei ole se, mistä asia johtuu vaan se, että kyllä asiat järjestyy ajallaan. Siihen on vain uskottava. Kolhuitta ei kukaan täällä painele. Toisen murhe voi olla toiselle mitätön, jopa naurettava, mutta toiselle se voi olla suurtakin suurempi.

Salilla käymisestä

Salilla käymisestä

Aika usein törmään siihen, että ihmiset miettivät salilla käyvistä, että mikä luulet olevasi kun käyt salilla? Eihän sulla oo lihastakaan tai et oo timmi. “Nii, sitte?” Mä oon ruvennut miettimään tätä, että onko sali sitten vain niille kehonrakentajille ja niille, joilla ne lihakset näkyy? öö, EI! Kaikki eivät tätä lajia tee sen vuoksi, että saisi lihakset näkyville tai olisi jotenkin cool. Mutta usein juuri salilla kävijöistä ajatellaan, että kyllähän niillä nyt lihakset pitää vähintään näkyä. Ja sä et oo truesalikävijä, jossei sulla näy ne. “Hetkinen hei mitä sää sanoit?”

Jokainen tekee sitä omasta syystään. Toisille voi olla määrätty kuntosaliharjoittelua fysioterapeutin/lääkärin toimesta, toiset haluavat tukea työntekoansa ja jaksamistaan lihaskunnon vähintään ylläpidolla, toiset tekevät sitä, koska haluavat olla ihmisten ilmoilla ja muiden seurassa, jotkut haluavat turvata vanhuutensa omistamalla hyvän lihaskunnon, jotkut puolestaan ehkä vain oikeasti rakastavat sitä sen kummempia tavoittelematta ja saavat siitä hyvän olon (uskokaa tai älkää) ja toiset sitten oikeasti kasvattavat lihasta tai kisaavat. Itse kuulun tuohon rakkausryhmään. Niinhän se menee, että rakkaudesta lajiin. Toki plussana on jos kehossa huomaa muutosta ja vastuksissakin välillä kasvua. Kyllä mä myönnän, että välillä kotona moitin, kun ei missään näy, mutta lihakset on kipeenä. Ei kipeenä siksi, että olisin telonut itseni, vaan siksi, että oon saanut lihaksissa aikaan muutosta. Kipeytymisestä sen huomaa. Ja harjoitteluni menee hukkaan? Hmm.. Mulle on tultu sanomaa, että sun reenis menee aika hukkaan, eihän sulla oo lihaksiakaan. Lainaten taas Sami Hedbegiä (katsokaan kohdasta 0.20), “nii sitte? ihan sama.” Ei mulla ookkaan, mutta hyvin mä pystyssä pysyn. Treeni ei mene koskaan hukkaan. Kaikilla ne lihakset ei tuosta noin vaan kasva silmiä räpäyttämällä. Toki tällanen moittiminen loukkaa, mutta faktat pöytään. Se on muuten pirun helppoa ruveta tyhjästä kasvattamaan lihaksia, kun on ensin ollut yli 15kiloa nykyistä kevyempi. Nii ja se elastisuus seuraa vasta vuosien päästä. Oma vika, tiedän.

Halusin vaan muistuttaa siitä, miten jokainen tallatkoon tyylillään ja omilla tavoitteillaan ja mielenkiinnollaan. Ketään on turha arvostella, kukaan ei ole toista parempi, mutta voi olla lihaksikkaampi. Ei niilläkään kovin pitkälle pötki. Aina löytyy niitä, jotka “tietää tästä lajista kaiken.Tärkeää on kuitenkin tehdä sitä mihin itse uskoo ja mikä tuntuu hyvältä. Muiden ärsytyksen uhalla aion jatkaa ihan samalla tavalla tuota harrastusta, vaikkei ne lihakset pullistelekaan.

En oikein välitä stressaa

En oikein välitä stressaa

Mä oon aika moneenkin otteeseen kertonut kavereille, miten kova stressaaja oon. Pienetkin asiat tuottaa tuskaa ja päätöksenteko saattaa aika ajoin olla tosi hankalaa ja stressaavaa. Oonkin nimittänyt itseni ns. krooniseksi stressaajaksi. Jossei mua stressaa, niin voin olla varma, että keksin itselleni sen aiheen. Aika puuduttuvaa ja väsyttävää!

Onneksi pääsin mukaan Indiedaysin ja Nivean yhteistyäkampanjaan koskien stressiä ja sen hallintaa, kampanja on kuin mulle tehty. Oon nyt käynyt kaksi kertaa Anne Karilahden Life Coachingissa purkamassa omaa stressiäni, opettelemaan sen hallintaa ja tunnistamaan sen syyt. Vähän niinku sellasta aiheuttavien tekijöiden tiedostamista ja käsittelemistä. Annen vinkkejä voit muuten käydä lukemassa Nivean kampanjasivuilta. Mulle on auennut näistä parista kerrasta ja paljonkin uutta, mitä en oo koskaan tullut edes miettineeksi. Ollaan tehty paljon mielikuvaharjotuksia koskien aina jotakin tiettyä stressin aiheuttajaa tai tunnetilaa. Aluksi mun oli tosi vaikea kuvitella joku stressipallero seisomaan mun eteen, mutta pikku hiljaa sekin tuli. Tiedostan stressin tosi helposti ja mulla on koko ajan päällä pieni stressitila. Nyt lähinnä koskien tulevaisuutta ja mitä siltä haluan. Myös raha-asiat on yksi suurin stressinaihe. Liikunta on mulla parhain stressinhallitsija/-laukaisija, siksi mä ehkä oonkin liikkessä aina, kun stressaan myös aina 😀

Kuten moni, niin minä myös, on sellanen ikuinen haaveilija. Haaveilla toki saa, mutta silloin kun se vaikuttaa elämään ja ihmissuhteisiin negatiivisesti niin se ei oo ehkä enää kovin järkevällä tasolla. Haluan jotain kamalasti, mutta turhauttaa kun en saavuta tai ne haaveet on sellaisia, joita ei “muka” voi saavuttaa. En siis oo tarttunut tuumasta toimeen! Kaikki on loppujen lopuksi kiinni itsestään. Eihän mikään tapahdu itsestään sun nenän edessä ilman ponnisteluja. Oonkin tuon valmennuksen myötä muuttanut ajatteluni vanhasta pois: en yritä vaan teen. En ajattelen, että huomenna yritän lukea tenttiin vaan huomenna luen tenttiin. Siinä on aika huomattava ero, yritätkö vai teetkö. Aika paljon helpommin epäonnistuu jos vaan yrittää, mutta kun tekee, niin homma onkin toinen. Enää en halua ajatella tulevaisuudelta ja tältä hetkeltä, mitä se voisi olla tai mitä voisin haluta, vaan ajattelen, mitä se tulee olemaan ja mitä haluan!

Sain kampanjan myötä Nivean uudet stressaaviin tilanteisiin pääsääntöisesti tarkoitetut dödöt, sprayn että roll-onin, testiin, niin sai myös Jessekin. Ainakin siis jotain hyvää 😉